Hiljaista on ollut vähän aikaa mutta kiireistä siitäkin huolimatta

Julkaistu:2019-06-25

Hiljaista on ollut vähän aikaa mutta kiireistä siitäkin huolimatta

Viimeiset kuukaudet on ollut hiljaisia mainostusten kautta mutta hyvinkin kiireisiä työn puolesta,

se johtuu siitä että Tritonix Network on solminut uuden isomman diilin ja olen tällä hetkellä 5 päivää viikossa työllistetty eri firmalle alihankkijana ja voi pojat voin sanoa että nautin siitä duunista kun ei tarvitse miettiä mistä saisin seuraavan asiakkaan vaan pystyn vaan listalta ottamaan seuraavan työkohteen ja alkaa tekemään sitä ilman huolta pienemmästä tuloksesta kuukaudessa, olen siis kokoaikaisesti työllistetty työntekijä mutta oman yritykseni kautta teen keskimäärin työtä 6 - 7 tuntia päivässä mutta tulokset on samoja mitä on omien asiakkaiden kanssa mutta nyt ei ole sitä isompaa vaivaa eli asiakkaiden hankkiminen ja mainosten teko joka toki helpottaa minun arkea mutta kyllähän se on mukavaa kun välillä tehdään myös omille asiakkaille kotisivuja ja pystymme kuitenkin toimimaan toiminnallamme samalla tavalla kuten ennenkin vaikkakin suurimman osan ajasta olen eri henkilön toiminnassa mukana.

Tulevaisuudessa on tarkoitus perustaa todennäköisesti osakeyhtiön kun se nyt kerran vapautuu helpommaksi mutta siitä on vielä harkinta varaa onko se taloudellisesti kannattavaa sekä onko siinä isommat mahdollisuudet kasvuun kun taas toiminimessä se on varsin helppoa vielä mutta maksuhäiriömerkintä nuoruuden tyhmyydestä sakottaa vielä tässäkin päivässä ja kiltisti sitä maksellaan puhtaaksi nykyisen asiakkaan johdosta.

Lopetin siis verkkosivujen tekemisen kokonaan?

En ole lopettanut ja kaikki sopimukset jatkuvat normaalisti kuten ennenkin hosting toimintaan ei ole tulossa muutoksia lähiaikoina sekä asiakaspalvelu toimii normaalisti kuten ennenkin mutta vastaus aika saattaa venyä entistä pidemmäksi, vastaus aikaa pyritään pitämään 12h sisällä viestistä mutta viivytyksiä voi tietenkin tulla 

Onko minulla tulevaisuuden suunnitelmia?

Olen tottunut elämään aina päivä kerralla ja suunnitella elämääni sitä mukaan mitä se tuo tullessaan kuten tämä suurempi sopimus tuli puun takaa enkä kyllä uskonut hyväksyväni sellaista ikinä mutta sen verran hyviä tarjouksia annettiin että otin saman tien tilaisuuden täydelliseen työtuloihin ja nyt pari kk kun olen tehnyt hommia en ole katunut sitä että hyväksyin sen, työ on täydellistä minulla ei sopimuksen mukana tullut minkälaisia muutoksia saan tehdä vieläkin hommiani rauhassa, kukaan ei hengitä niskan takana, tietenkin sopimuksessa on aikarajat minkä aikana se pitäisi suorittaa mutta vielä ei ole tullut sellaista tilannetta että olisi mennyt niin kauan kun olisi aikaa ja kaikki pystytään suorittamaan nopeampaa kun deadline on. 

Haluan myös kiittää nykyisiä asiakkaita jotka on mahdollistanut minulle kestävää yrittäjyyttä ja tarmoa jatkaa etempäin vaikka huonoja kuukausia on ollut matkalla aika monta.

tällä hetkellä teen kahdelle isolle yritykselle hommia ja olen onnellinen siitä että minä kelpaan siihen 

Yritykseni on perustettu 23.05.2016 ja on nyt täyttänyt kolme vuotta viime kuussa ja voi pojat että olen onnellinen siitä että uskalsin lähteä niin nuorena tähän leikkiin mukaan vaikka kaikki aina varoitteli että se on taloudellinen itsemurha ja sitähän se varmasti onkin mutta kyllä siitä selviää kun tekee asioita oikein se lopussa palkitaan


Kategoria: public
AvainsanatOma yritys, Yritys täyttää vuosia, uusia sopimuksia, täydellinen kuukausi,

Julkaisija

Danil Sarnio 23 Vuotias


Harrastukset: Minun lempi harrastuksiin kuulu parkour sekä ohjelmointi mutta pakko myöntää että välillä tulee ajeltua autolla niin paljon että poliisiakin hirvittää, tykkään myös käydä kesäisin uimassa ja yllättävästi rannalla saattaa mennä kokopäivä kun sinne kerran lähdetään